Vuokra-asuntotuotantoa lisättävä koko Uudellamaalla

KANNANOTTO

 

UUDENMAAN VASEMMISTON PIIRIKOKOUS 26.4.2014

 

Lohjan Vasemmiston yksi kärkiteema on vuokra-asuntojen lisääminen paikkakunnalle. Lohjan Vasemmisto pitää tärkeänä, että kaavoituksessa ja rakentamisessa huomioidaan vuokra-asuntojen tuotanto.

On huolehdittava siitä, että kuntalaisille, joilla ei ole mahdollisuutta omaan tonttiin ja asuntoon, turvataan kohtuulliset asumisoikeudet. Kaikkia väestöryhmiä tulee palvella tasapuolisesti.

Vähätuloisten sorrosta on ”valitettavan paljon näyttöä” ja ”kaupungit metsästävät vain hyvätuloisia asukkaita eikä vuokra-asujista oikeasti välitä kukaan”, sanoo Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Tarmo Pipatti HS:ssa 15.4.2014.

 

Lohjalla ei ole rakennettu uusia vuokrakerrostaloja yli kymmeneen vuoteen. Eikä vuokra-asuntoja ole rakennettu paljolti muissakaan Uudenmaan kunnissa.

Lohjan asukkaat tarvitsevat kipeimmin sopivan kokoisia kaksioita ja esteettömiä asuntoja. Lisäksi kuntaliitosten myötä sivukylien Sammatin, Nummi-Pusulan ja Karjalohjan vuokra-asuntojen kuntoa tulee tarkistaa. On tärkeää, että vuokra-asunnoille tehdään lain vaatimat korjaussuunnitelmat ja asuntoja ei päästetä rapistumaan.

Lohjan kaupungissa näkyy vuokra-asuntojen kaavoituksen osalta valoa. Lohjan kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin 16.4.2014 osa Hiidensalmen Verso-kaavaa. Kaupungin omistamille tonteille on jo kaavailtu vuokra-asuntotuotantoa.

Lisäksi vanhusten asumisesta on huolehdittu kiitettävästi. Vanhusten käyttöön on viime aikoina rakennettu Kultakoti 1 ja 2 sekä Kultakartano.

Matti Pajuoja ja Lohjan Vasemmistoryhmä on jättänyt myös valtuustoaloitteen 16.4.2014 vuokrakerrostalon rakentamiseksi Lohjan ydinkeskustaan, torin kupeeseen. Aloite sai laajaa kannatusta.

Lohjan Vasemmiston linjana on, että kaikki uudet vuokra-asunnot ja rakentaminen hoidetaan Lohjan kaupungin oman yhtiön Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kautta.

 

Lisätietoja

Antero Eerola

Birgit Aittakumpu