”Tärkeintä on kaataa hallituksen vahingollinen sote-hanke” Vasemmistoliiton ehdokaslista Uudellamaalla on valmis

Uudenmaan Vasemmistoliiton ehdokkaita Vantaalla Tikkuraitilla 19.1. Kuvassa Chau Nguyen, Ari Alapartanen, Sami Säynevirta tukijoukkoineen, Ville Karinen, Tiina Koivalo, Antero Eerola, Emilia Kankaanpää, Sara Pekonen, Hanna Catani, Elina Nykyri ja Mikko Nieminen.

Uudenmaan Vasemmistoliitto on asettunut viimeisetkin ehdokkaat kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Vasemmistoliitto lähtee vaaleihin täydellä 36 ehdokkaan listalla.

– Olemme saaneet kokoon kovatasoisen ja monipuolisen joukkueen, jossa on nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja, duunareita ja akateemisia ihmisiä, suurten ja pienten paikkakuntien edustajia, politiikan konkareita ja uutta polvea, Uudenmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Antero Eerola sanoo.

Hänen mukaansa tärkein asia vaaleissa on katkaista Sipilän-Orpon-Soinin hallituksen linja. Se on perustunut leikkauksiin, työelämän pelisääntöjen heikentämiseen sekä julkisten palveluiden ulkoistamiseen ja yksityistämiseen.

– Uudenmaan näkökulmasta tärkeintä on kaataa hallituksen vahingollinen sote- ja maakuntahanke, joka tarkoittaa massiivista palvelujen yksityistämistä. Jos se menee läpi, Suomessa loppuu julkinen terveydenhuolto. Lisäksi se tarkoittaisi valtavia leikkauksia palveluihin Uudenmaan alueella, Eerola sanoo.

– Hyvinvointivaltion puolustaminen ja toisista ihmisistä välittäminen on nostettava takaisin politiikan ytimeen. Toisenlainen politiikka on mahdollista, Eerola toteaa.

Piirijärjestön tavoite eduskuntavaaleissa on vaalivoitto ja kolme kansanedustajan paikkaa.

Viimeiset nimetyt ehdokkaat ovat:

Miila Halonen
, Helsinki, 41, nuorisolääkäri

Anu Järveläinen, Vantaa, 49., maisteriopiskelija

Teemu Leino, Vihti, 39, tilapäismajoitusyksikön ohjaaja, kunnanvaltuutettu

Alm Nyman, Raasepori, 31, esitystaiteilija, metsäinsinööri

Tuomas Suihkonen, Vantaa, 24, valtiotieteiden opiskelija

Kaisa Varonen, Kouvola, 60, kouluttaja

 

Aiemmin ehdokkaaksi on nimetty: 

Ari Alapartanen, Järvenpää, 35, maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatti, vartija

Hanna Catani, Tuusula, 34, valtiotieteen opiskelija, tilastohaastattelija

Antero Eerola, Vantaa, 44, toimittaja, kaupunginvaltuutettu, Uudenmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja

Birgitta Gran, Hanko, 66, pensionerad social- och patientombudsman

Eeva-Maria Grekula, Raasepori, 40, sosiologi

Jarkko Ilonen, Karkkila, 35, asiakastarkastuksen esimies, kaupunginvaltuutettu

Jari Jääskeläinen, Vantaa, 52, pääluottamusmies, kirvesmies, kaupunginvaltuutettu

Emilia Kankaanpää, Mäntsälä, 38, customs specialist, yrittäjä, varavaltuutettu

Ville Kari, Helsinki, 37, Teollisuusliiton aluetoimitsija

Ville Karinen, Vantaa, 43, FM, kirjastonhoitaja

Tiina Koivalo, Nurmijärvi, 56, rekrytoija, kaupunginvaltuutettu

Mimmi Launiala, Järvenpää, 41, lähihoitaja, pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu

Tiina Liimatainen, Lohja, 49, palveluneuvoja, kaupunginvaltuutettu

Pia Lohikoski, Kerava, 41, järjestö- ja koulutuspäällikkö, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.

Said Moradi, Espoo, 34, diplomi-insinööri, tuntiopettaja

Chau Nguyen, Vantaa, 30, ammattiyhdistysliikkeen työntekijä (SEL), varavaltuutettu

Mikko Nieminen, Porvoo, 58, toimittaja, kansalaisaktivisti

Waltteri Nummelin, Hyvinkää, 21, ylioppilas, merkonomiopiskelija

Elina Nykyri, Vantaa, 42, tutkija, FM

Sara Pekonen, Vantaa, 38, sosionomi (AMK), lähihoitaja

Mari Rummukainen, Espoo, 33, VTK, tuntiopettaja

Janne Ruokonen, Espoo, 40, muusikko, lähihoitaja

Jussi Saramo, Vantaa, 39, toiminnanjohtaja, kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja

Esko Seppänen, Helsinki, 72, eläkeläinen, ex-kansanedustaja ja europarlamentaarikko

Kyösti Suokas, Helsinki, 60, varatuomari, Rakennusliiton toinen puheenjohtaja

Sami Säynevirta, Helsinki, 50, järjestöpäällikkö (Luonto-Liitto ry.), puheenjohtaja (Animalia ry)

Lauri Vihervä, Hyvinkää., 43, JHL:n aluetoimitsija

Teija Virtamo-Tiiska, Kirkkonummi, 55, tutkija, biologi

Mika-Erik Walls, Espoo, 52, kasvatustieteen lisensiaatti, lukion lehtori, oppimistutkija, varavaltuutettu.

Jaana Wessman, Espoo, 45, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, kaupunginvaltuutettu.

Lisätietoja: Uudenmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Antero Eerola (antero [dot] eerola [at] gmail [dot] com) puh. 040 3230176