”Sipilän hallitus ollut vahingollinen Suomelle” – Uudenmaan Vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset ehdokkaat eduskuntavaaleihin

Uudenmaan Vasemmistoliitto on nimennyt ensimmäiset ehdokkaansa seuraaviin eduskuntavaaleihin. Piirijärjestön hallitus päätti asiasta kokouksessaan Raaseporissa.

– Olemme kokoamassa kovaa joukkuetta ehdokkaista, jotka haastavat Sipilän hallituksen vahingollisen politiikan. Suomi tarvitsee hyviä julkisia palveluita, ei sote-bisnestä. Ihmiset tarvitsevat työtä ja toimeentuloa, ei työttömien ihmisten nöyryyttämistä ja nujertamista. Koulutusta, ei tulevaisuuden vaarantamista koulutusleikkauksilla, Uudenmaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Antero Eerola sanoo.

– Ensi eduskuntavaalit ovat mahdollisuus kääntää Suomen suunta

Ehdokkaaksi asetettu Eerola on myös toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Muita ehdokkaita Vantaalta ovat kaupunginvaltuutettu ja pääluottamusmies Jari Jääskeläinen, 52, ensimmäinen varavaltuutettu ja pääluottamusmies Chau Nguyen, 29, sekä Vantaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kirjastonhoitaja Ville Karinen, 43.

Espoosta ehdokkaaksi vahvistettiin kaupunginvaltuutettu, perheneuvolan lääkäri Jaana Wessman,44, kaupunginvaltuutettu, mielenterveys- ja päihdetyöntekijä Tiina Ahlfors,42, Aalto-yliopiston tutkija Said Moradi, 33 sekä ympäristölautakunnan jäsen, tutkimusassistentti Mari Rummukainen, 32.

Keravalta eduskuntavaaleihin on lähdössä kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, Vuokralaiset ry:n järjestö- ja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski, 40.

Järvenpään ehdokkaisiin kuuluu Uudenmaan Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Ari Alapartanen, 35. Mäntsälästä ehdolle asetettiin varavaltuutettu, hum.kand. Emilia Kankaanpää 38.